Aika on rahaa – maailman kahdeksas ihme

 

Täytin tällä viikolla pyöreitä vuosia. Jos oikein filosofisesti ajattelee, ikä ja aika ylipäänsä on vain numeroita, joilla määritellään luonnontapahtumia, maapallon pyörimistä ja auringon kiertämistä. Näin voi psyykata itsensä yli ikäkriisistä 🙂

 

Näin ajankulun juhlimisen kunniaksi ajattelin kirjoittaa ajan merkityksestä säästämisessä ja sijoittamisessa. Yksi lempiaiheistani. Olen luonteeltani rauhallinen ja harkitsevainen mutta samaan aikaan myös hyvin kärsimätön. Jos olen päättänyt jotain, sen pitäisi tapahtua mielellään nyt eikä heti. Odottaminen ei kuulu omiin lempiasioihini. Sijoittaminen vaatii kuitenkin ennen kaikkea hyviä perslihaksia ja lehmänhermoja. Jostain syystä raha-asioissa olen aina ollut todella maltillinen ja säästäväinen aina vaikka muussa elämässäni pystyn tekemään isojakin päätöksiä suht spontaanisti.

 

Älä anna oman mielikuvasi sinusta määrittää, onko sinusta sijoittajaksi vai ei. Jokaisesta meistä on. Tapoja ja tyylejä löytyy joka lähtöön ja hyvään lopputulokseen voi päästä monella tapaa.

 

Aikaan liittyvää sijoitustermiä – korkoa korolle ilmiöstä kutsutaan usein maailman kahdeksanneksi ihmeeksi. Tämän ilmiön havainnollistaminen avasi omat silmäni sijoittamisen hienoudelle. Hienompaa olisi ainoastaan pystyä syömään rajattomasti ruokaa tulematta sairaalloisen ähkyyn kuten minä kahden ruokalajin jälkeen. Jos jollain on ratkaisu tähän, lopetan sijoittamisesta bloggaamisen ja aloitan syömisblogin.

 

Korkoa korolle ilmiö on koko pitkäaikaisen säästämisen ja sijoittamisen pihvi (huomaa ruokaviittaus). Korkoa korolle tarkoittaa että korkoa lasketaan alkuperäiselle pääomalle sekä edellisinä vuosina jo kertyneille koroille. Efektiin vaikuttaa kaksi tekijää, aika ja tuotto. Mitä kovempi tuotto ja mitä pidempi sijoitusaika sitä suurempi on efekti. Parhaiten ilmiön pystyy selittämään esimerkeillä.

 

Ensiksi leikitään että sijoitamme ylioppilaslahjaksi saamamme 1000 € säästötilille, joka maksaa 2% vuosittaista tuottoa. Tämän lisäksi säästät 50€ kuussa samaiselle tilille. 10 vuoden päästä sinulla on kasassa 7857,18€. Sijoittamasi rahan osuus on 7000 € ja koron osuus 857,18 €. Lyhyessä ajassa ja vaatimattomalla korolla myös tulos on vaatimaton.

Otetaan toinen kuvitteellinen esimerkki: sijoitamme parin vuoden aikana kerryttämämme säästöt 5000 € osakkeisiin, joiden keskimääräisenä tuottoprosenttia voidaan pitää 8%:a. Tämän lisäksi pystymme säästämään 100€ kuussa vastaavalla tuottoprosentilla. 10 vuoden kuluttua potti on 29 392,80€ jossa sijoittamasi pääoman osuus on 17 000 € ja koron osuus jo 12 392,80 €.

Erityisen kiinnostavaan tulokseen päästään kun edellisen esimerkin summilla säästetäänkin vaikka 30 vuotta. Tällöin summa on kasvanut jo 203 714,59 euroon! Jos oletetaan että säästettävää summaa pystytään mahdollisesti kasvattamaan vuosien varrella tulojen kasvaessa, summat alkavat näyttää jo erityisen houkuttelevilta. Alkaa varmasti sijoittaminen sen jälkeen jo kiinnostamaan!

 

(Huom, laskelmat eivät ota huomioon kuluja ja veroja. Näistä lisää myöhemmin)

 

Yliopistotasoista matematiikkaosaamista et tarvitse sillä netistä löytyy laskureita tähän käyttöön, esimerkiksi https://financer.com/fi/laskuri/korkoa-korolle/

Laskuriin voit syöttää itsellesi kiinnostavimpia ja realistisia lukuvaihtoehtoja ja katsoa, miten säästösi kasvavat vuosien saatossa. Huomioitavaa on että tarvitset kunnon tuoton sijoituksellesi, jotta efekti pääsee kunnolla käyntiin. Lisäksi sijoituksen kulut kuten kaupankäyntikulut tai säilytysmaksut eivät saa syödä vaivalla ansaitsemiasi tuottoja. Näissä kannattaa olla tarkkana kuten missä tahansa muissakin kuluissa ja tehdä vertailua eri tuotteiden ja palveluntarjoajien välillä.

 

Toinen tärkeä tekijä on aika, minkä takia tämän asian opettaminen pitäisi kuulua jo yläasteen opetussuunnitelmaan. Kaikille vanhemmille ja isovanhemmille suosittelen erittäin lämpimästi arvo-osuustilin avaamista lapselle ja sijoittamaan ylimääräiset lahjarahat ennemmin osakkeisiin. Myös kummeille hyvä vinkki, olet varmasti kovin tyyppi ylioppilasjuhlissa kun olet kummilusikoiden sijaan ostanut osakkeita. 18 vuodessa niiden tuotto lämmittää varmasti uutta ylioppilasta enemmän kuin hapattuneet hopeat. Kuten esimerkistä huomasimme, 10 vuotta on lyhyt aika sijoittamisessa. Vasta 20 vuoden kohdalla ja sen jälkeen tuotto lähtee jyrkempään nousuun. Koskaan ei ole kuitenkaan liian myöhäistä, sillä jokainen päivä kasvattaa pitkällä tähtäimellä varallisuuttamme kun se on sijoitettu fiksusti.

 

Tärkeintä on aloittaa säästäminen ja sijoittaminen!

 

Aurinkoisin terveisin,

Aissa

Laita hyvä kiertämään:


2 thoughts on “Aika on rahaa – maailman kahdeksas ihme”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *