Vierailija-haastateltavana Unelmaduunari- Satu Rämö

Kirjoitin viikko sitten kirjasuosituksen Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa-kirjasta ja päätin, että Satua haluaisin haastatella vielä lisää erityisesti säästämiseen ja sijoittamiseen liittyvistä asioista. Miten Unelmaduunari säästää ja sijoittaa, entä mihin tuhlaa?

Satu Rämö on Islannissa asuva toimittaja, designkaupan pitäjä, matkailuyrittäjä ja ammattibloggaaja. Islanti-fanina olen lukenut molemmat Sadun kirjat Islantiin liittyen, Mondon-matkaoppaan ja Islantilainen voittaa aina –kirjan. Satu tekee myös paljon Islanti-reportaasia suomalaisiin lehtiin ja kommentoi ajankohtaisia asioita aina talouskriisistä, tuhkapilviin ja jalkapalloon. Lisäksi hän kirjoittaa myös suosittua Salamatkustaja blogia elämästään Islannissa. Tällä hetkellä kaivelen Sadun blogista suosituksia Uuteen-Seelantiin, jonne olemme suuntaamassa loppuvuodesta.

 

Kuva: Björgvin Hilmarsson

 

  1. Miten säästät ja sijoitat?

Säästän suoraan muutaman kiinnostavan yrityksen osakkeisiin, passiiviseen kv-osakerahastoon, pieniä summia virtuaalivaluuttoihin ja kuukausittain lapsille korkeakorkoiselle tilille. Tavoitteena on turvata eläkepäivät (koska en usko, että tulen ikinä saamaan eläkettä vaikka eläkemaksuja maksankin) ja toisaalta turvata lapsille pesämuna, josta on apua esim. ensiasunnon hankinnassa.

 

  1. Paljonko tienaat unelmatyölläsi?

Yhtiöni tuoreimmassa tilinpäätöksessä liikevaihto on noin 200 000 euroa. Olen yhtiöni ainoa työntekijä. Maksan itselleni palkkaa piirun verran alle islantilaisen keskipalkan, joka on melko samansuuruinen kuin Suomessa.

 

  1. Mihin tuhlaat?

En koe tuhlaavani oikein mihinkään. No ravintolaillallisiin silloin tällöin ja kalliiseen viiniin – melkein kaikki viinit ovat Islannissa kalliita. Eli mieluummin ostan kallista samppanjaa kuin kallista huonoa punaviiniä.

 

  1. Mitä ostosta/taloudellista päätöstä kaduit viimeksi?

En ole katunut oikein mitään ostosta viimeiseen 7 vuoteen. Tämä johtuu varmaankin siitä, että nykyhetken arjessa ei ole aikaa käydä kaupoilla 🙂

 

  1. Minkä unelman aiot toteuttaa seuraavaksi?

Urheilutuloksia on helppo mitata, joten  yleensä ”unelmoin” niistä. Aion oppia kunnolla tuplanaruhyppelyn ja tehdä uuden ennätyksen maastavedossa.

 

  1. Paras säästö/sijoitusvinkkisi aloittelijoille?

Kannattaa sijoittaa sen verran, mitä pystyy häviämään. Näin välttää stressin. Toinen tärkeä: kannattaa sijoittaa pitkäjänteisesti eli sijoita osakkeisiin, ja jos on laiska sijoittaja kuten minä, niin valitse passiivinen osakerahasto. Se tuottaa pitkällä aikavälillä parhaiten, eikä mitään peliliikkeitä tarvitse tehdä itse. Jossain päin maailmaa talous kasvaa aina.

 

  1. Missä toivot olevasi 10 vuoden päästä?

Lomat oman vapaa-ajan asunnon terassilla olevassa kuumavesialtaassa, jossain päin pohjoista Islantia.

 

  1. Terveisiä muille unelmoijille?

Kannattaa unelmoida ja mennä omia unelmia kohti, mutta laskin ja kalenteri taskussa. Vaikka unelma olisi miten hieno, ei sitä toteuttaessa saa hassata rahaa tyhmiin juttuihin tai kuluttaa yli varojensa eikä saa ahtaa kalenteria liian täyteen. Stressissä, univelkaisena ja velkaantuneena yksikään toteutunut unelma ei tunnu hyvältä.

 

Toivottavasti sait Sadulta inspiraatiota myös omaan säästämiseen ja sijoittamiseen! Laitathan kommenttia alle jos mielessäsi on joku muu inspiroiva henkilö keneltä haluaisit kuulla lisää omakohtaisia vinkkejä säästämiseen ja sijoittamiseen. Sadulle iso kiitos haastattelusta!

 

Terkuin,

Aissa

Laita hyvä kiertämään:


9 thoughts on “Vierailija-haastateltavana Unelmaduunari- Satu Rämö”

  • Suosittuja nämö sijoitusjutut tätä nykyä – ja matkailuun liittyen. Hesarissahan oli juuri äsken paljon myös matkailleen Merja Mähkän haastattelu aiheesta. Mutta tokihan matkailu ja sijoittaminen sopivat hyvin yhteen – pitkälti sijoitustuotoilla mekin matkailuamme rahoitamme.

    • Juuri näin, monella on unelmana pystyä matkustamaan enemmän ja säästäminen ja sijoittaminen voivat mahdollistaa tämän. Yritän kannustaa nuoria aloittamaan ajoissa, sillä silloin säästö- ja sijoituspotti kasvaa mukavasti myöhempää käyttöä varten.

  • Tosi kiinnostava oli lukea Satun ajatuksia sijoittamisesta, koska aihe kiinnostaa paljon itseäkin. Vaikka matkailu on elämässäni selvästi suurin kukkaron kuluttaja, haluan varautua siihen, että jos ”paha päivä” tulee, en ole ihan tyhjän päällä. Omiin unelmiin kannattaa aina sijoittaa mutta turhaa shoppailua minäkin vältän.

    • Kiva kuulla että aihe kiinnostaa! Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan juttuja myös jatkossa. Kuulisin myös mielelläni, millaisia sijoitusaiheisia juttuja haluaisit lukea lisää?

  • Mielenkiintoinen haastis! Mieluusti olisi lukenut vähän enemmänkin ja syväluotaavammin, mutta ilmeisesti tuosta kirjasta löytyy sitten enemmän 🙂 Unelmoida kannattaa aina – ja tavoitella niitä!

    • Kiitos kommentistasi! Juu, toki juttua olisi riittänyt vaikka kuinka paljon 🙂 Mistä aiheesta tai kysymyksistä olisit halunnut lukea lisää?

  • Kiva ja inspiroiva haastattelu kyllä! Unelmana olisi keksiä sellaiset tulonlähteet, jotka mahdollistaisivat jatkuvan reissuelämäntyylin 🙂 ja toki on muutenkin fiksua olla säästöjä pahan päivän varalle.

    • Kiitos kommentistasi! Uskon, että sellaisten tulonlähteiden keksiminen on täysin mahdollista, vaatii vain hieman enemmän luovuutta ja määrätietoisuutta löytää ne 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *