Sijoittaminen on oikeasti todella tylsää, mutta silti kannattavaa
Olen tehnyt kuukausiksi eteenpäin listan blogipostausideoista, mutta jostain sivusta hyökkää aina uusia parempia aiheita, jotka kiilaavat suunnitelman edelle. Kuten tämä sijoittamisen tylsyys –aihe, johon sain inspiraation poikaystävältäni Jukalta, joka valitti, että ”järkevä” sijoittaminen on todella tylsää.
Olen osittain samaa mieltä, ns. järkevä säästäminen ja sijoittaminen eli kuukausittain automatisoitu tapahtuma ennalta valittuihin kohteisiin ei aiheuta kovin suuria sydämen tykytyksiä. Palkinto tulee vasta vuosien kuluessa kun hallittu ja määrätietoinen taktiikka kantaa hedelmää myös laskukausien yli.
Itselleni ”tylsä” sijoittaminen sopii. Vaikka seuraan päivittäin talousuutisia, en ole kiinnostunut tekemään äkkipikaisia päätöksiä yksittäisten havaintojen pohjalta tai muiden sijoittajien suosituksesta. Toteutan ns. osta ja pidä taktiikkaa, paitsi silloin kun keksin sijoituksilleni parempaa käyttöä oikeassa elämässä. Mielikuvissani sijoitukseni elävät jossain virtuaalitodellisuudessa ykkösinä ja nollina, joilla ei ole oikeasti mitään arvoa ennen kuin ne siirtää oikeaan todellisuuteen. Minua ei kiinnosta tutkia ja seurata kaikkia mahdollisia sijoitusmahdollisuuksia bittivaluutoista erilaisiin sertifikaatteihin ja en ymmärrä, kuka jaksaa nyhrätä päiväkauppaa, mutta työnsä ja harrastuksensa kullakin. Sanon vain, että sijoittaminen voi olla todella tylsää tai voit tehdä siitä riskiä nostamalla juuri niin jännittävää kuin itse haluat. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa sijoittaa.
Sijoittaminen näyttää jännittävältä leffoissa ja uutisissa. Pelotellaan pörssiromahduksilla, korkojen nousulla, valuuttariskeillä. Pelon lietsominen on yksi yleisimmin käytetty vaikuttamisen keino, jolla ihmiset saadaan käyttäytymään halutulla lailla. Pankkisektorille, joka on merkittävä osa kokonaistalouttamme, on hyödyllistä, jos ihmiset ovat epävarmoja ja pelokkaita säästäjiä ja sijoittajia. Silloin pankit saavat myytyä kalliita neuvontapalvelujaan, salkunhoitajiaan, rahastojaan, kiinteäkorkoisia lainojaan ja muita pankkituotteita. Asiakkaiden tylsä ja järkevä säästäminen ei ole pankeille hyvää liiketoimintaa. Parhaiten he nettoavat kun ihmiset tekevät hätiköityjä ja pelokkaita ratkaisuja mahdollisimman paljon.
Mielestäni sijoittaminen on kiinnostavaa, sillä raha on kiinnostavaa. Ja rahasta tekee kiinnostavaa asiat, mitä rahalla voi tehdä. Joitain ihmisiä kiinnostaa itse raha sinänsä ja tiedän, että monet Suomen varakkaimmista sijoittajista elävät todella niukkaa elämää, jossa pääasiana on sijoituksien kasvattaminen. En ole itse koskaan ymmärtänyt tätä, mutta tyylinsä kullakin. Sijoittaminen ei siis mielestäni ole kovinkaan tylsää, otsikosta huolimatta, sillä minulle sillä on suurempi tarkoitus. Mahdollistaa juuri sellainen elämä kuin haluan.
Kuvissa seikkailee ryhävalasäiti ja poikanen, joiden kanssa pääsimme uimaan täällä Tongalla. Mielestäni todella hyvä sijoitus!
4 thoughts on “Sijoittaminen on oikeasti todella tylsää, mutta silti kannattavaa”