Miten aloittaa pörssiosakkeisiin sijoittaminen?
Osakkeisiin sijoittaminen tekee sijoittamisesta mielestäni kiinnostavampaa kuin pelkkä rahastoihin säästäminen, vaikka helpointa ja varminta olisikin laittaa kaikki säästöt vain matalakuluisiin rahastoihin. Puhun siis suorista osakesijoituksista, sillä osakkeisiinhan voi sijoittaa myös rahastojen kautta. Osakkeisiin sijoittamista myös pelätään turhaan. Monilla on kuvitelma, että niihin sijoittaminen on todella riskikästä ja pitäisi olla vähintään taloustieteiden tohtori, jotta osaisi valita oikeat osakkeet. Kun hajautat ostosi hyvin voi riskiä vähentää merkittävästi. Rahastoon sijoittamalla taas saat hajautuksen automaattisesti ja maksat hajautuspalvelusta rahaston kuluina.
Kirjoitan osakkeisiin sijoittamisesta oman kokemukseni perusteella sekä pohjautuen opiskelemaani tietoon. Tämä teksti tulee olemaan kuitenkin vain pintaraapaisu, joka toivottavasti saa sinut innostumaan oppimaan lisää (tai tulet ehkä päättämään, että suorat osakesijoitukset eivät ole sinun juttusi.) Loistava kirja aloittelijoille on esimerkiksi Seppo Saarion, Miten sijoitan pörssiosakkeisiin, jossa käydään osakesijoittaminen hyvin selkeästi selitettynä läpi. Suosittelen lukaisemaan läpi ennen kauppojen aloittamista, sillä se on pieni hinta siitä vakuutuksesta, että tiedät suunnilleen, mitä olet tekemässä.
Osakesijoittamisessa menestyy parhaiten harkitsevat, pitkäjänteiset ja päämäärätietoiset sijoittajat. Kaikenlainen hötkyily, panikointi ja äkkipikaiset ratkaisut vievät sijoittajan helposti ojasta allikkoon. Muistutan vielä, ettei ole oikeita tai vääriä tapoja sijoittaa ja monilla eri tavoilla voi päästä yhtä hyvään lopputulokseen.
Tuotto & riski
Monet tekevät sijoituspäätöksensä pitkälti tuoton ja riskin perusteella. Millaista tuottoa kyseisestä sijoituksesta on mahdollista saada ja mikä on riski? Osakkeiden tuottomahdollisuudet ovat melkeinpä rajattomat, mutta myös riski hävitä säästöt on tällöin suurempi. Jos joku myy sinulle todella hyvätuottoista sijoitusta, tarkoittaa se AINA myös sitä, että riski suurempi. Miksi uskallan kuitenkin väittää, että osakesijoittamisen ei tarvitse olla riskikästä? Yleisin tapa madaltaa riskiä (ja samalla myös tuotto-odotusta) on hajauttaa osakesijoituksia sekä ajallisesti että eri toimialalla toimiviin yhtiöihin. Käytännössä hyvin hajautetun osakesalkun tuotto-odotuksena voidaan pitää mitä tahansa 7% ja 11% välistä. Yleisimmin esimerkkilaskelmissa käytetään 7% tai 8% tuottoa osakkeille, joka on varmasti hyvä pitkän aikavälin laskelmissa. Tähän lukuun ei sisälly kuluja, veroja eikä inflaation vaikutusta, jotka pienentävät lopullista tuottoa. Rahastoiden tuotto-odotukset ovat keskimäärin matalampia kuin suorien osakesijoitusten, sillä rahaston sisällä sijoitukset hajautuvat moniin eri kohteisiin. Tästä syystä rahastojen riskit ovat usein myös matalampia.
Miksi sitten monet ajattelevat, että osakkeisiin sijoittaminen on riskikästä? Lyhyellä aikavälillä (mikä tahansa ajanjakso, joka on alle 10 vuotta) kurssit voivat heilua voimakkaastikin, joten parhaiten pörssissä pärjää jos aikahorisontti on mahdollisimman pitkä (esimerkiksi 20-50 vuotta). Tällöin laskut ja nousut tasaantuvat hyvin hajautetulla salkulla keskimäärin noin 7%-11% vuosittaiseksi tuotoksi. Tällöin puhutaan myös ajallisesta hajauttamisesta, jolloin teet sijoituksia esimerkiksi muutaman kerran vuodessa tai vaikka vain vuosittain. Kun ajoitat ostot eri hetkiin etkä sijoita kaikkea kerralla, hajautuu ostosi ajallisesti. Hajauttaminen pitkälle aikavälille karsii parhaimmat tuotot mutta myös pahimmat tappiot, jolloin voit nukkua yösi paremmin.
Sijoitusstrategia:
Sijoitusstrategioita on moneen lähtöön. Jokaisesta strategiasta on tehty pinoittain tutkimusta ja jokaiselle löytyy varmasti uskonnonkaltainen seuraajakuntansa. Jotkut ostavat ja myyvät osakkeita päivittäin ja yrittävät näin kerätä tuottonsa suurista kuluista huolimatta. Jotkut sijoittavat vain kasvuyrityksiin ja toiset metsästävät halpoja arvo-osakkeita. Itse noudatan osta ja pidä -periaatetta, jossa ostan tasaisesti ajallisesti hajauttaen enkä myy ollenkaan (ellen keksi rahoille parempaa käyttöä). Sijoitan laatu-osakkeisiin, joista kirjoitin viime kerralla. Tällöin haussa on pörssin vakavaraiset markkinajohtajayritykset ja hyvin osinkoa maksavat osakkeet.
Harva malttaa kuitenkaan olla koskaan myymättä, koska pelkkä ostaminen ja pitäminen on myös hiukan tylsää. Hauskempaa on yrittää spekuloida, milloin olisi paras hetki ostaa ja milloin myydä. Kaikkein varmin strategia on kuitenkin ostaa tasaiseen tahtiin eikä myydä koskaan, jos noudattaa laatustrategiaa ja on tehnyt osakevalinnat huolella. Tylsää mutta tehokasta. Tällöin pääasiallinen tuottosi muodostuu saamistasi osingoista eikä osakkeiden myyntivoitoista. Sijoitusstrategiasta on hyötyä vain jos maltat noudattaa sitä. Jos muutat strategiaasi hetken mielijohteesta, strategiasta ei ole mitään hyötyä ja luultavasti sijoittamisesikaan ei ole kovin menestyksekästä.
Osingot:
Osingot ovat yksi tärkeimmistä syistä sijoittaa osakkeisiin. Eri pörssiyhtiöt maksavat eri määrän osinkoa, joten ennen osakkeiden ostoa yksi tärkeimmistä asioista selvittää on, paljonko yritys maksaa osinkoa ja onko osingon määrä ollut mahdollisesti noususuuntainen. Kun panostaa hyvin osinkoja maksaviin yrityksiin voi osakkeen kurssivaihtelulle antaa vähemmän huomiota, sillä tuotot tulevat osingoista eikä siitä, että yrittäisit ajoittaa osakkeen ostoa ja myyntiä oikeaan hetkeen. Osinkojen määrä ei ole kuitenkaan vakio vaan yritykset saattavat päivittää osingon määrää vuosittain, joten tässä kohtaa historiatietojen tutkimisesta on hyötyä, jotta näkee, onko osingon määrä ollut nousu vai laskujohteinen. Tulevaisuudestahan kukaan ei tiedä mitään, mutta aina voi yrittää ennustaa.
Osingot ovat yleensä mitä tahansa muutaman sentin ja parin euron väliltä. Merkittävintä ei ole osingon arvo sellaisenaan vaan osinkotuotto eli paljonko maksettu osinko on suhteessa osakkeen hintaan. Helsingin pörssin parhaat osingonmaksajat maksavat keskimäärin 5-7% osinkotuottoa. Osingon voidaan ajatella olevan palkkaa sijoittajalle, joten menestyksekkään osinkosijoittajan palkka kasvaa tehokkaasti korkoa korolle, jos hän sijoittaa osingot eteenpäin.
Sijoitussummat:
Osakkeita ostetaan arvopaperivälittäjän kautta, joka on käytännössä pankki tai vastaava rahoitusliike. Voit tehdä kauppoja suoraan omalta tietokoneeltasi kunhan olet avannut arvo-osuustilin valitsemaasi pankkiin ja saanut tunnukset heidän palveluunsa. Myös mahdolliset osingot maksetaan automaattisesti tilillesi.
Osakkeiden ostaminen ja myyminen maksaa, eli jokaisesta kaupasta menee palkkio arvopaperin välittäjälle. Palkkiot vaihtelevat, joten ennen pankin valitsemista kannattaa tutustua sekä kaupankäynti-, että mahdollisiin säilytyspalkkioihin. Itse käytän Nordean ja Nordnetin palveluita ja heidän hinnastonsa voit tsekata näistä linkeistä (Nordea) (Nordnet). Mitä enemmän kauppaa teet, sitä vähemmän yleensä maksat. Tällaiselle harvakseltaan sijoittajalle maksut ovat aika kovia, joten siitäkin syystä sijoitussumman kannattaa olla hieman isompi ja tarkkaan harkittu.
Mikä on sitten sopiva summa? Yleisesti nyrkkisääntönä pidetään, että osakekaupoista ei kannattaisi maksaa yli 1% kuluja, sillä kaikki kuluthan syövät osan tulevista tuotoistasi. Kuluja tulee myös myynnistä, jollet sitten ajattele toteuttavasi osta ja pidä –strategiaa. Eli jos osakekauppa maksaa esimerkiksi 7€ tai 9€ per osto, tällöin yksittäisen sijoituksen arvo kannattaisi olla lähemmäs tuhat euroa. Kuulostaa isolta summalta ja sitä se onkin. Pankeilla saattaa olla joskus tarjouksia kauppojen kuluista, esimerkiksi Nordnetilla oli kesällä jonkun aikaa tarjouksena alle 200€ kaupoissa 0,99€ kulut. Näitä kannattaa harvakseltaan sijoittajan ehdottomasti hyödyntää.
Olen itse sijoittanut osakkeisiin myös pienemmillä summilla, josta kerroin aikaisemmin sijoitusmokiani-postauksessa. Ihan kympeillä en lähtisi enää sijoittamaan, mutta jos tarkoituksena on vain kokeilla ja päästä osakesijoittamisen makuun, en olisi ihan niin tarkka tuosta 1% kulusuosituksesta. Myös pienemmillä summilla voi lähteä kokeilemaan kunhan pitää jonkun kulukohtuuden mielessä.
Nykyisin omana strategianani on keväisin sijoittaa osingot uudestaan osakkeisiin sekä syksyisin jonkun summan säästöjä, joita on saanut vuoden varrella säästettyä. Yhä enemmän olen kuitenkin siirtymässä indeksirahastoihin, joissa hajautuksen saa helpommalla kuin itse osakkeita poimimalla. Osakkeet ovat kuitenkin kiva mauste sijoittamiseen perinteisen rahastosäästämisen lisäksi.
Mihin sijoittaa?
Yksi ikuisuuskysymyksistä on, että mihin osakkeisiin sijoittaa. Jokainen tekee päätöksensä oman harkintansa mukaan. Voit itse analysoida sinulle sopivat vaihtoehdot, voit seurata analyytikkojen suosituksia tai ns. sijoittajakonkareita, tai voit kysyä vaikka kavereilta, tapoja löytyy monia. Myös valitsemasi sijoitusstrategia määrittää pitkälle, millaisiin osakkeisiin sinun kannattaa sijoittaa. Yksi sijoitusstrategia voi olla esimerkiksi vastuullisuusstrategia, jossa sijoittaa vain vastuullisiin tai kestävää kehitystä tukeviin yrityksiin.
Miten olen itse valinnut osakkeeni? Osan olen saanut jo lapsena, mutta itse valitsemani osakkeet olen valinnut pitkälti laatustrategian mukaisesti vaikken aloittaessani osannutkaan nimetä noudattamaani strategiaa. Valitsin pörssin nimekkäitä, pitkäikäisiä ja omasta mielestäni tylsän varmoja yhtiöitä. Jos et tiedä, mitä tällaiset voisivat olla, voit vaikka googlata. Tosin vastauksien luotettavuuden arviointi on täysin omalla vastuullasi.
Osakesijoittamisesta voisi kirjoittaa loputtomasti kirjoja, joten ymmärrettävästi tämä teksti oli vain pintaraapaisu ja johdanto aiheeseen. Laita ihmeessä kysymyksiä ja kommentteja jos jokin jäi askarruttamaan. Onnea osakesijoituksiin!
2 thoughts on “Miten aloittaa pörssiosakkeisiin sijoittaminen?”