Raha- ja sijoitusblogi unelmoijille

Vähemmän tavaraa on parempi pallollemme

Tuskastuttaako tavarakaaos? Tuntuuko kirpputorille vietäväksi riittävän aina vain tavaraa? Jokainen eurosi on äänestyslipuke, jolla vaikutat, millaisia tuotteita tai palveluita tähän maailmaan tuotetaan. Kannattaa joskus pysähtyä miettimään, millaisia valintoja tekee ja millainen vaikutus niillä maapalloomme on. Kirjoitin jo aikaisemmin omasta muutoksestani shoppailijasta sijoittajaksi, jossa kerron, miten olen vähentänyt erityisesti tavaran ostamista parin viime vuoden aikana. Tavaran ostamisen vähentäminen ei tarkoita automaattisesti säästämistä, sillä rahaa saa kulumaan ihan yhtä paljon myös palveluihin ja elinkustannuksiin. Matkustaessa tulee tavaraa ja sen määrää pohdittua erityisen paljon, sillä kaikki mukana kuljetettavat kahden henkilön tavarat pitää mahtua kahteen 23 kiloiseen matkalaukkuun sekä kahteen 5 kiloiseen reppuun. Nämä sisältävät kaksi settiä sukellusvarusteita sekä kaikki Jukan kameravarusteet, joten vaatteille ja muulle tavaralle ei tilaa paljoa ole. Kohta yhdeksän kuukautta olemme pärjänneet näillä kuitenkin loistavasti, joten väkisinkin tulee mietittyä, tarvitseeko sitä kotonakaan niin paljon kaikkea tavaraa.

 

 

 

Olen varmasti tehnyt reilusti osani maapallon tuhoamisesta omalla matkustamisellani. Toisaalta ilman sitä en olisi välttämättä koskaan herännyt kuluttamaan yhtä tietoisesti kuin tänä päivänä. Olen nähnyt omin silmin, miten Borneon sademetsät kutistuvat palmuöljyplantaasien vallatessa maata, miten Australian Suuri Valliriutta on suurilta osin kuollut ja valkaistunut tai miten Uuden-Seelannin jäätiköiden hupeneminen on kiihtynyt vuosi vuodelta. Vaikken varmasti ole ympäristöystävällisyyden perikuva, yritän tehdä oman osuuteni muun muassa kertomalla maailmalla näkemistäni ja oppimistani ympäristövaikutuksista mahdollisimman monille.

 

Reissussa mukana kulkevat vaatteet, jotka mahtuvat käsimatkatavarakokoiseen rinkkaan

 

 

Tavaroiden ylenpalttinen ostaminen on iso ympäristöongelma, sillä suurin osa niistä päätyy lopulta kaatopaikalle. Myös ostamiemme tavaroiden valmistamiseen on käytetty maapallon resursseja, joten koko tavaran elinkaaren aikainen ympäristövaikutus on asia, johon pitäisi kuluttajan kiinnittää enemmän huomiota. Joskus valmistusolosuhteista ja tavoista voi olla vaikea saada tietoa, eikä jokaisesta ostoksesta ole mahdollista selvittää yksityiskohtaisia tietoja. Nyrkkisääntönä voisi kuitenkin pitää, että tavaran ostohetkellä pystyt näkemään itsesi tavaran kanssa vähintään seuraavat viisi vuotta. Jos viiden vuoden naimakauppa epäilyttää, kannattaa ostosta vielä harkita. Tämä ei toki sisällä normaaleja kulutustuotteita kuten vaikkapa hammasharjoja tai peruskosmetiikkaa, mutta sait varmasti ideasta kiinni.

 

 

 

 

Joulu tulee ja lahjalista sukulaisille ja ystäville on pitkä. En ole itse ostanut joululahjoja enää moneen vuoteen, mutta jos lahjoja haluaa edelleen ostaa, mielestäni senkin voi tehdä fiksummin. Aineettomista elämyslahjoista löytyy kaikille sopiva kuten vaikkapa siskolle lahjakortti lähijoogasalille, äidille paikallisen yrittäjän jalkahoito, isälle teatteriliput. Jos jotain tavaraa haluaa ostaa, kannattaa myös niissä tukea suomalaisia pienyrittäjiä. Itse toivoisin että tavaran ostamista lahjaksi vähennettäisiin huomattavasti, sillä turhia ja hyödyttömiä tavaroita ostetaan lahjaksi tonnikaupalla ja pahimmillaan tilataan ne ulkomaisista nettikaupoista ja kärrätään paikallisen kirpputorin kautta kaatopaikalle.

 

Reissussa pärjää vähälläkin kosmetiikalla. Aurinkorasva unohtui kuvasta.

 

 

Maailmanparantaminen voi tuntua joskus ylitsepääsemättömältä enkä usko, että omaa elämää tiukasti rajoittamalla pystyy kukaan pelastamaan maailmaa, mutta isossa mittakaavassa fiksuilla valinnoilla voi saada paljonkin aikaiseksi. Tärkeää on myös vaikuttaa muihin, sillä yksin on vaikea saada muutosta aikaiseksi. Toivottavasti onnistuin vaikuttamaan myös sinuun ja siitä joululahjaostoslistalta jokin tavara vaihtuikin lahjakortiksi 🙂

Laita hyvä kiertämään:


2 thoughts on “Vähemmän tavaraa on parempi pallollemme”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.