Raha- ja sijoitusblogi unelmoijille

Edullisin tapa aloittaa sijoittaminen

Mikä olisi edullisin ja helpoin tapa aloittaa sijoittaminen? Sellainen, jota varten ei tarvitse pistää kaikkia rakkaita säästöjään likoon ja jännittää kotona sormet ristissä, meneekö sijoitukset ihan reisille.

 

Olet mahdollisesti päässyt jo vauhtiin säästämisessä ja saatat miettiä, miten säästöt voisi laittaa poikimaan sen sijaan, että makuuttaisit niitä nollakorkoisella säästötilillä. Kun laitat rahasi tuottamaan sinulle, saat omasta työpanoksestasi riippumatonta tuloa, jolla lisäät taloudellista vaurauttasi ja itsenäisyyttäsi. Markkinoilta löytyy hyviä rahastovaihtoehtoja, joissa pääset sijoittamaan jopa niin pienellä summalla kuin 15e kuukaudessa. Sijoittamalla joka kuukausi saat myös ajallisen hajauttamisen säästöillesi.

 

 

 

 

Sijoittamisen aloittaminen ei ole niin mutkikasta kuin usein ajatellaan. Toki hieman perehtymistä se vaatii, mutta vaikein askel tuntuu olevan sen aloittaminen. Yritän aina kannustaa ihmisiä aloittamaan edes pienesti mahdollisimman pian, sillä siitä on hyvä lähteä liikenteeseen. Kun on aloittanut edes jollakin summalla, on sitä myöhemmin helppo lähteä kasvattamaan kun oma tietoisuus ja osaaminen kasvavat. Mutta miten siis aloittaa sijoittaminen kaikkein edullisimmin ja helpoimmin?

 

 

Askeleet edullisimpaan ja helpoimpaan tapaan aloittaa sijoittaminen:

 

  • Avaa itsellesi arvo-osuustili pankista tai arvopaperinvälittäjältä

 

  • Tee päätös kuukausittaisesta sijoitussummasta. Minimisijoitussumma vaihtelee rahastoittain.

 

  • Valitse itsellesi sopivin rahasto kustannustehokkaiden vaihtoehtojen joukosta

 

 

Vaikein askel onkin mielestäni tuo viimeinen. Mihin rahastoon sijoittaa? Rahastoista olen aikaisemmin kirjoittanut muun muassa Rahasto-oppia aloittelijoille, jossa käy ilmi, että rahastojakin on moneen lähtöön eikä niiden yksinkertaistaminen ole aina niin helppoa. Edullisen rahaston löytäminen voi olla hankalaa kun kulut on pilkottu moneen osaan. Tämän takia itse olen päätynyt pitämään homman simppelinä ja sijoittanut pelkästään passiivisiin indeksirahastoihin kun suurin osa sijoituksistani on suorissa osakkeissa.

 

Rahastojen valinta voi aiheuttaa päänvaivaa, mutta siihen kannattaa käyttää hieman aikaa. Kun olet löytänyt itsellesi sopivat vaihtoehdot ja automatisoinut säästämisen ja sijoittamisen, voit huokaista hetkeksi helpotuksesta. Rahasto-osuuksia ei kannata jatkuvasti ostaa, myydä ja vaihdella edes sun takas, sillä kaikki toimenpiteet maksavat ja kulut vievät osuuden tuotoistasi.

 

 

 

Arvo-osuustili:

Sijoittamista varten tarvitset useimmiten arvo-osuustilin, joka toimii sijoitustilinäsi. Rahastoihin voi myös sijoittaa avaamatta arvo-osuustiliä, mutta se vaatii käynnin pankin tiskillä sijoitusneuvojan luona. Suosittelisin avaamaan arvo-osuustilin ja tekemään kaupat itse suoraan, sillä silloin sinulla on laajempi valikoima sijoitustuotteita valittavana, täysi kontrolli ja myös vastuu sijoituksistasi. Se on pankkitili siinä missä muukin, mutta toimii sijoitustesi kotipaikkana. Jos sijoittaminen kuitenkin tuntuu todella pelottavalta ja vastenmieliseltä, etkä halua käyttää siihen yhtään aikaa, pankin rahastot ovat toki tällöin parempi vaihtoehto kuin makuuttaa säästöjä tilillä. Näissä rahastoissa tuotto-odotukset ovat usein hyvin maltillisia, joten jos haaveilet eläkepäivistä Espanjassa, ei tällä taktiikalla niitä todennäköisesti saavuteta.

 

Kannattaa selvittää omasta kotipankistasi, maksaako arvo-osuustilin avaaminen ja ylläpitäminen jotain. Jotkut pankit veloittavat tästä palvelusta, joskus se kuuluu pakettiin, jos sinulla on esimerkiksi asuntolaina tai vakuutukset saman pankin kautta. Mielestäni arvo-osuustilistä ei kannata erikseen maksaa mitään, sillä se on mahdollista saada myös ilmaiseksi, jos ei oman pankin kautta niin esimerkiksi Nordnetilta.

 

Sijoittamisen kulut:

Sijoittamisen voi aloittaa jopa 15e kuukaudessa. Kun olet saanut osan säästöistäsi siirrettyä arvo-osuustilille sijoittamista varten, seuraava vaihe on tehdä itse sijoitukset. Monet pankit tarjoavat kuukausisäästösopimuksia rahastoihin, jotka ovat hyvä vaihtoehto aloittelijalle. Rahastoja valitessa kannattaa olla myös tarkkana, ettei valitse niitä kaikkein kalleimpia. Kallis ei tarkoita, että saisit välttämättä hyvää tuottoa. Rahastoa valitessa kannattaa kiinnittää huomiota kaupankäynti- ja säilytyskuluihin. Kulut kannattaa pitää mahdollisimman matalana, jotta ne eivät syö tuottojasi. Perinteisesti edullisimmat rahastot ovat passiivisia indeksirahastoja, jotka sijoittavat indeksin mukaisesti osakkeisiin. Tällöin et maksa turhaa hajautuspalvelusta rahastonhoitajalle, vaan saat hajautuksen indeksin mukaisesti. Suurin osa aktiivisista rahastoista häviävät indeksille, joten tästäkään syystä niistä ei kannata maksaa lisähintaa. Täysin kuluton indeksirahasto löytyy muun muassa Nordnetilta. Omasta pankista kannattaa myös aktiivisesti tiedustella näitä vaihtoehtoja, sillä he useimmin tyrkyttävät kalliimpia vaihtoehtojaan. Vertailutietoa eri rahastoista saa muun muassa Rahastoraportti-sivulta sekä Morningstarilta. Usein jo pelkästään Googlaamalla voi löytää hyviä vaihtoehtoja, joita lähteä tutkimaan tarkemmin.

 

Jos rahastoihin sijoittaminen kiinnostaa niin suosittelen vielä lukaisemaan Rahasto-oppia aloittelijoille.

 

Toivottavasti sait tästä apuja sijoittamisen aloittamiseen. Vastailen mielelläni lisäkysymyksiin täällä blogissa tai blogin Facebook-sivulla .

 

Terkuin Uudesta-Seelannista,

 

Aissa

 

 

Laita hyvä kiertämään:


4 thoughts on “Edullisin tapa aloittaa sijoittaminen”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.