Raha- ja sijoitusblogi unelmoijille

Miten keksiä itselleen uusi työ?

Kerroin jo aikaisemmin täällä omasta työhistoriastani ja siitä, miten päädyin irtisanoutumaan hyvästä työstäni ja lähtemään maailmalle reissaamaan. Tarkoituksena ei ollut jäädä (erittäin)varhaiselle eläkkeelle tai jämähtää sukellusoppaaksi kookossaarelle vaan pitää breikki työelämästä ja miettiä uutta suuntaa uralle.

 

Olen koko vuoden reissun ajan pohtinut ja pähkäillyt itsekseni ja välillä myös poikaystäväni kanssa, mikä voisi olla minulle uusi mahdollinen työ. Tiedän, etten varsinaisesti halua vaihtaa alaa ja opiskella jotain täysin uutta, sillä tykkään markkinoinnista. Uskon myös, että sen piiristä on mahdollista löytää tai luoda itse juuri sellaista työtä kuin haluaisin tehdä. Osittain tätä silmällä pitäen aloitin kirjoittamaan myös tätä blogia, sillä halusin käytännössä opiskella nettisivujen tekoa, sisältömarkkinointia ja erilaisia digimarkkinoinnin keinoja.

 

Syksyllä bongasin netistä Uramuotoilukurssin*, jonka Aku Varamäki ja Paula Helle lanseerasivat ensin viikonloppukurssina ja myöhemmin myös verkkokurssina. Kurssi vaikutti täydelliseltä apuvälineeltä oman pään sisäisen sekamelskan jäsentämiseen. Olin pyöritellyt erilaisia ideoita ja vaihtoehtoja markkinointiin liittyen mielessäni jo jonkin aikaa, mutta en ollut päässyt puusta pidemmälle niiden edistämiseksi tai konkretisoimiseksi. Kaikki tuntui vielä hieman sekavalta omassa päässäni ja mietin, ovatko nämä vaihtoehdot sittenkään sitä mitä oikeasti haluan.

 

*Kurssi saatu veloituksetta blogiyhteistyönä

 

 

 

 

Aloitin kurssin tammikuussa kun olimme Balilla ja katselin videoita ja täytin tehtäviä aina iltaisin. Täytyy myöntää, että katsoin ensin kaikki videot ja tehtävät putkeen läpi ennen kuin maltoin syventyä niihin yksi kerrallaan. Itselleni on helpompaa rauhoittua yksityiskohtien miettimiseen kun olen ensin ymmärtänyt kokonaisuuden. Verkkokurssi on siitä näppärä, että sitä voi suorittaa omaan tahtiin ja katsoa videoita uudelleen ihan niin monta kertaa kuin haluaa. Usein itselleni auttaa myös se, että katsoo videon ja tehtävän valmiiksi edellisenä iltana, jolloin yön aikana aivot aloittavat jo prosessoimaan vastausta tehtävään, jonka voi sitten seuraavana päivänä kirjoittaa itselleen ylös.

 

Seitsemänvaiheinen kurssi alkaa tutkimusvaiheella, jossa kartoitetaan omia arvoja, itselle merkityksellisiä asioita sekä omia vahvuuksia ja mieltymyksiä. Nämä tehtävät ovat tuttuja erilaisista coaching menetelmistä ja toimivat loistavasti omaan itseensä tutustumisessa vaikkei uutta uraa olisikaan suunnittelemassa. Olen vastaavanlaisia harjoitteita tehnyt joskus aikaisemminkin, joten suuria yllätyksiä ei minulle niistä paljastunut. Kaikkein arvokkainta itselleni oli kuitenkin kirjoittaa näitä ajatuksia ylös ja konkreettisesti nähdä ne paperilla. Itselleni vahvistui ajatus siitä, että tykkään erityisesti haastavista ja luovuutta vaativista tehtävistä, joissa pääsen olemaan projektin vetäjänä. Eniten turhauttaa turha byrokratia, politikointi ja muu tyhjäkäynti työpaikalla sekä liika rutiini. Vaihtelevat työtehtävät, ympäristö ja työkaverit lisäävät työn mielekkyyttä. En pelkää ottaa riskejä tai laittaa itseäni täysillä likoon. Näiden havaintojen perusteella ymmärsin, että pohtimani ura yrittäjänä voisi tässä elämäntilanteessa olla minulle ihan sopiva vaihtoehto.

 

 

 

 

Kurssi etenee sujuvasti lyhyiden videopätkien avulla, jotka pohjustavat teemaa ja esittelevät erilaisia tehtäviä. Tutkimusvaiheen jälkeen seuraa Ongelmanmääritysvaihe ja Ideointivaihe. Ideointivaihe on hauskin osa kurssia, jolloin oman mielikuvituksen saa päästää toden teolla lentämään. Eniten kurssista saa varmasti irti jos on kaveri tai puoliso kenen kanssa pallotella tehtäviä ja niiden vastauksia. Itse olen saanut toistaiseksi eniten irti juuri ideointivaiheesta, jossa muun muassa perinteinen mindmap-harjoitus toi esille pitkän listan innostavia vaikkei aina niin realistisia uravaihtoehtoja.

 

Olen parhaillaan siirtymässä Ideointivaiheesta seuraavaan, Prototyyppivaiheeseen, jonka jälkeen vuorossa ovat vielä Testaus- ja Toteutusvaiheet. Prototyyppivaiheessa on tarkoitus ottaa enemmän selvää mahdollisista uravaihtoehdoista muun muassa haastattelemalla jo vastaavanlaisessa työssä olevaa ihmistä/ihmisiä. Suunnittelen parhaillaan, ketä voisin haastatella tulevalla Suomen vierailullamme maaliskuun alussa, jolloin on mahdollisuus tavata henkilöitä kasvokkain. Muuten täytyy järjestää Skype tai sähköpostihaastatteluita.

 

 

 

 

 

Olen luottavaisin mielin, että kurssin suoritettuani olen saanut muotoiltua itselleni varsin potentiaalisen uravaihtoehdon, jota lähden toteuttamaan. Varsinainen uraidea ei ole täysin uusi vaan pyörinyt mielessäni jo jonkin aikaa, mutta kurssi oli erittäin hyödyllinen idean lopullisessa muotoilussa sekä toivottavasti myös testauksessa ja toteuttamisessa, joihin seuraavaksi siirryn. Ettei tästä tulisi kilometrin mittaista kirjoitusta, kerron kurssin viimeisistä osioista sekä siitä, millaiseksi oma urani muotoutui hieman myöhemmin. Mikään taikalamppu kurssi ei suinkaan ole. Kaikki avaimet oman työn ja uran suunnitteluun ovat omissa käsissäsi ja vaativat työtä toteutuakseen. Kurssi antaa hyvät eväät oman työuran suunnitteluun, mutta kaikki on loppujenlopuksi itsestä kiinni, kuinka tosissaan kurssiin panostaa ja lähtee toteuttamaan suunnitelmiaan.

 

Onko sinulla mietinnässä uusi työ tai ura? Millä tavoin olet lähtenyt miettimään, millainen työ voisi sopia sinulle? Osallistu keskusteluun täällä blogissa tai Säästöistä Unelmiksi Facebook-ryhmässä.

 

Aku & Paula tekivät hyvän tarjouksen kaikille oman uran muotoilusta kiinnostuneille blogin lukijoille. Saat koodilla ”saastoistaunelmiksi” 15% alennuksen verkkokurssista Workday Designers verkkokaupasta. Koodi on voimassa 28.2 asti. Kurssimaksulla saat verkkokurssimateriaalin käyttöösi vuodeksi. Voit palata katsomaan videoita tai kertaamaan tehtäviä koska tahansa.

 

 

 

 

 

Laita hyvä kiertämään:


1 thought on “Miten keksiä itselleen uusi työ?”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.