Raha- ja sijoitusblogi unelmoijille

Yrityksen perustaminen voi olla myös helppoa

Oman yrityksen perustamisen ajatellaan olevan hankalaa ja kallista, mutta varsinkin toiminimen perustaminen onnistuu suhteellisen helposti ja kivuttomasti. Perustin oman toiminimeni vuosi sitten keväällä irtisanouduttuani edellisestä työpaikastani, jotta voisin tehdä töitä myös matkamme aikana ja jatkossa myös joustavammin paikkaan tai aikaan katsomatta. Alla kerron omat vinkkini yrityksen perustamiseen.

 

 

Suunnittele toiminta ensin, mutta älä jää jahkailemaan:

 

Ennen yrityksen perustamista on tietysti hyvä olla jonkinnäköinen mielikuva tulevasta liiketoiminnastasi. Myytkö kenties asiantuntijapalveluita eli omaa osaamistasi vai pistätkö vaikkapa nettikaupan pystyyn? Onko tarkoitus vain työllistää itsesi vai onko suunnitelmissa laajentaa toimintaa ja palkata joissain vaiheessa työtekijöitä? Nämä kysymykset määrittelevät, millaista yhtiömuotoa yritykseesi kannattaa miettiä. Toiminimi on edullisin ja kevyin pyörittää, jos tarkoituksena on vain työllistää itsensä eikä liiketoiminnan aloittaminen vaadi suuria investointeja. Muissa tilanteissa harkitsisin osakeyhtiön perustamista.

 

Kun idea ja yrityksen nimi on valmiina, on itse perustaminen helppoa Patentti- ja Rekisterihallituksen nettisivuilla. En mene tässä perustamisen yksityiskohtiin, sillä niihin löytyy todella hyvää tietoa muun muassa PRH:n sivuilta. Oma vinkkini on, että ei kannata jäädä turhaan jahkailemaan, jos idea on jossain määrin selvillä eikä suurempia esteitä perustamiseen ole. Varsinkin toiminimen perustamisessa, jossa yrityksen paperipuolen pyörittäminen on kevyempää toiminnan olessa pienimuotoista, ei jahkailulla yleensä voita mitään. Jos sinulla on pienikin idea jostain työstä, jota voisit vaikkapa oman päivätyösi ohella tehdä, kannattaa ehdottomasti lähteä kokeilemaan toiminimellä yrittämistä. Jos yrityksen pyörittäminen ei vaadi suuria kuluja tai rahoitusta, on riskit myös pienet. Suurempana riskinä on innostua yrittämisestä ja oppia läjäkaupalla uusia asioita niin itsestään kuin yrittämisestä.

 

 

Mitä toiminimen pyörittäminen vaatii?

 

Perustin oman toiminimeni Patentti- ja Rekisterihallituksen nettisivuilla. Toiminimen perustaminen netissä maksaa 75 € ja kestää noin viisitoista minuuttia. Jos oman yrityksen perustamisen työmäärä arveluttaa ja haluaisit saada vain mahdollisimman yksinkertaisen tavan laskuttaa omasta työstäsi, on tarjolla myös erilaisia kevytyrittäjä-vaihtoehtoja, joissa osan yrityksen pyörittämisen byrokratiasta ottaa hoitaakseen yritys ja se veloittaa kaikesta laskutetusta työstä oman osuutensa.

 

Tosiasiassa varsinkin pienimuotoisen toiminnan pyörittäminen toiminimellä on yksinkertaista. Varsinkin jos liikevaihto pysyy pienenä (alle 10 000 €) saat yrittäjänä paljon helpotuksia kuten vaikkapa arvonlisäveron alarajahuojennuksen. Toiminnan pysyessä pienenä riittää myös yksinkertainen kirjanpito, jota pystyy pienellä vaivalla tekemään myös itse. Itse opin kantapään kautta, ettei toiminnan kokoa kannata yliarvioida varsinkaan ensimmäisenä tilikautena, sillä yrittäjyyteen kuuluu myös sellainen kiinnostava asia kuin ennakkoverot. Maksat siis ennakkoon veroa arvioimistasi tuloista. Jos arvioit yläkanttiin, päädyt maksamaan ylimääräistä veroa, joka tuntuu ikävästi kukkarossa. Toki ylimääräiset verot saa myöhemmin takaisin ja omaa verotustaan voi myös päivittää kesken verokauden, jos alkuperäinen arvio on ollut epätarkka. Verotoimistosta saa myös loistavaa palvelua, joten kysymyksien kanssa ei kannata jäädä yksin pohtimaan.

 

 

Millaista yritystä itse pyöritän?

 

Tykkään itse opiskella asioita tekemisen kautta, joten päädyin perustamaan toiminimen osittain siksi, jotta pääsisin paremmin kärryille yrityksen konkreettisesta pyörittämisestä. Yritykseni nimi on Eunoia, joka tarkoittaa hyväntahtoisuutta ja toimialana on konsultointi, viestintä ja markkinointi (piti luntata Kauppalehden yrityshausta, mitä olinkaan pistänyt toimialaksi).

 

Perustin toiminimen sillä tarkoituksella, että pystyn tekemään freelancerina markkinointiprojekteja yrityksille sekä myymään yhteistyökampanjoita tänne blogiin. Tavoitteenani onkin päästä tekemään monipuolisesti markkinointiprojekteja erilaisille yrityksille ja sitä kautta oppia lisää erilaisista toimialoista ja asiakkaista. Tämä tavoite onkin lähtenyt pikkuhiljaa toteutumaan ja olen päässyt mukaan mielenkiintoisiin projekteihin! Myös blogin puolella on nähty ensimmäiset kaupalliset yhteistyösisällöt ja näitäkin on tulossa myöhemmin lisää.

 

Kuten usein erilaisten unelmien tavoittelemisessa, myös yrittäjäksi ryhtymisessä pääasia on, että aloittaa. Erilaiset haasteet tuppaavat ratkeamaan matkalla eikä niitä kannata ennakkoon liikaa murehtia. Yrittäjäksi ei synnytä vaan siihen opitaan ja oppi tapahtuu matkalla, ei ennakkoon opiskelemalla. Olen todella iloinen, että perustin vuosi sitten toiminimen valmiiksi, vaikka yrityksen idea olikin vielä alkutekijöissään ja toiminnan aloittaminen kesti melkein vuoden. Toiminimen perustaminen antoi kuitenkin sykäyksen ryhtyä tosissaan miettimään yrittämisen mahdollisuuksia ja sitä kautta itselleni muodostui kuva siitä, miten voisin jatkossa työllistää itseni juuri sellaisella tavalla kuin itse haluan.

 

Millaisia mietteitä sinulla on oman yrityksen perustamisesta? Oletko miettinyt, että voisit joskus tulevaisuudessa työllistää itsesi oman yrityksen kautta?

 

 

Laita hyvä kiertämään:


1 thought on “Yrityksen perustaminen voi olla myös helppoa”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.