Raha- ja sijoitusblogi unelmoijille

Vierailijahaastateltavana bloggaaja ja hyvinvointivalmentaja Hilla Stenlund

Pitkästä aikaa on aika taas palata haastattelujen pariin ja tällä kertaa haastateltavana on todella inspiroiva bloggaaja ja hyvinvointivalmentaja Hilla Stenlund.

Olen seurannut Hillaa instagramissa jo jonkin aikaa ja törmännyt hänen blogipostauksiinsa aina milloin missäkin. Hilla on selkeästi niitä ihmisiä, joilla on jalat maassa ja pää sopivasti pilvissä. Meillä synkkaa ajatukset hyvin paljon unelmoimisen, erilaisten tavoitteiden saavuttamisen sekä hyvinvoinnin suhteen. Oli mielenkiintoista kuulla mitä kiireinen perheenäiti, vaimo, bloggaaja ja hyvinvointivalmentaja ajattelee rahasta, säästämisestä ja sijoittamisesta. Pidemmittä puheitta, on haastattelun aika!

 

 

Miten säästät ja sijoitat?

Säästän ja sijoitan parhaillaan rahastoihin, pankkitililleni sekä koen myös, että omistusasuntomme on yksi pitkän ajan säästökohteemme, vaikkei omaa kotia tavallaan sijoitukseksi siinä mielessä luokitellakaan. Vuoka-asunnon sijaan maksan kuitenkin omaa pois ja se tuntuu hyvältä. Säästämisen ja sijoittamisen näkökulmasta on minulla takana hieman repaleisia vuosia, sillä 2016 vuoden lopulla jäin äitiyslomalle ja 2017 vuonna jatkoin äitiyslomalta vielä hoitovapaalle ja vasta 2018 vuoden puolella takaisin työelämään. Noina vuosina ei paljoa säästetty, vaan elettiin lähinnä kädestä suuhun. Äitiysloman aikana, matalammista tuloista johtuen, sain kuitenkin kimmokkeen perustaa oman toiminimen, jonka kautta oli mahdollista tehdä lisätöitä. Nykyään olen siis myös sivutoiminen yrittäjä Hilla Stenlund -blogini kanssa.

 

Paljonko tienaat tällä hetkellä?

Tilastokeskuksen 2017 palkkaluokitteluun pohjautuen kuulun suomalaisena palkansaajana mediaanitasoon. Olen palkkaani tyytyväinen ja tulen sillä hyvin toimeen. Lisäksi tienaan vaihtelevasti lisätuloja blogini kautta, riippuen siitä, teenkö kaupallisia yhteistöitä tai kampanjoita yhteistyökumppanieni kanssa tai sisällöntuotantoa heidän kanaviin. Minun tavoitteeni palkan suhteen on se, että pärjäämme perheenä ja saamme tuloistamme vähän myös sukanvarteen. Palkkaa tärkeämpää minulle on kuitenkin työ, josta aidosti motivoidun ja se tuottaa minulle palkan lisäksi myös hyvää mieltä. Ja tämä ei ole kaunopuhetta, vaan aidosti ajattelen niin!

 

Mihin tuhlaat?

Hmm. En koe tuhlaavani. Olen melko tarkka rahankäyttäjä, erityisesti lapsen syntymän jälkeen olen vielä tarkemmin syynännyt sitä, mihin lanttini laitan. Jos nyt jokin on tuhlaamista, niin ulkona syödyt lounaat eväiden sijaan, kasvohoidot silloin tällöin ja take a way -kahvit. Mutta sitten taas ajattelen, että ei se ole tuhlaamista, nuo ovat sijoituksia omaan hyvinvointiini.

 

Mitä ostosta/taloudellista päätöstä kaduit viimeksi?

Ostin eräästä verkkokaupasta mekon, kokoa M. Ajattelin, että se olisi yksinkertainen malli ja sopisi minulle. Kun mekko saapui ja kokeilin sitä, olikin se aivan liian iso, vaikka yleisesti olen kokoa 38. Siinä arjen tiimellyksessä en jaksanut heti palauttaa mekkoa ja se jäi lojumaan kaappiin. Kaduin sitä ostosta, koska rahat menivät hukkaan. Minun vaan ei kannata ostaa vaatteita verkkokaupasta, koska olen niiden suhteen kranttu ja en tykkää palautusrumbasta. Minun on parempi ostaa kivijalkakaupasta, jotta saan sovittaa. Ja mieluummin panostan laatuun kuin määrään. Tässä vaateverkkokauppa-asiassa eroan varmasti valtavirrasta. Taidan kaivaa ompelukoneen esiin ja pienentää mekon omin käsin, jottei se mene hukkaan.

 

Minkä unelman aiot toteuttaa seuraavaksi?

Hmm. Viikonloppuna aloitamme keittiöremontin ja se on unelma, josta olen haaveillut siitä asti, kun muutimme vuosi sitten uuteen kotiimme. Vuoden vaihteen jälkeen on ehkä toteutumassa pari muutakin haavetta, mutta niistä en vielä halua kertoa enempää. Unelmointi ja haaveilu ovat kyllä voimavaroja minulle ja niiden avulla pääsen elämässä eteenpäin. Saan unelmista voimaa ja siksi haluan myös blogissani kannustaa kaikkia unelmoimaan. Se ei maksa mitään! <3

 

Paras säästö/sijoitusvinkkisi aloittelijoille?

Hmmm. En jaksa sanoa näitä perusvinkkejä: aloita heti, säästä ja sijoita edes vähän, kuluta järkevästi. Haluan sano jotain positiivisen kautta. Siksi sanon, että etsi omalle säästämiselle jokin aidosti motivoiva kohde. Sellainen, joka todella motivoi sinua säästämään. Säästöt voivat sitten jotain päivänä olla väline unelmien saavuttamiseen, vaikkei kaikki unelmat tarvitsekaan aina pääomaa. Motivaatio voi olla koettu elämys, unelmien sohva, sijoitusasunto tai eläkepotti. Mikä sinua oikeasti motivoi, keskity siihen.

 

Missä toivot olevasi 10 vuoden päästä?

10 vuotta vanhempi onnellinen Hilla, äiti ja vaimo, joka olisi uskaltanut tehdä elämässä niitä juttuja, jotka aidosti tuntuvat merkityksellisiltä ja kiinnostavilta.

 

Terveisiä muille unelmoijille?

Unelmoikaa ja kuunnelkaa sydäntänne. Mitä se kertoo ja minne se teitä ohjaa. Sitten vain töitä sitä unelmaa kohti. Unelmien saavuttamisen ei tarvitse olla helppoa ja yksinkertaista, mutta kyllä matkan täytyy olla myös viihdyttävää ennen määränpäätä. Hommiin siis, nautitaan myös matkasta! 🙂

 

Lue lisää Hillan ajatuksia ja kuulumisia hänen Hilla Stenlund -blogista. Iso kiitos vielä Hillalle haastattelusta ja tsemppiä tuleviin haasteisiin! 🙂

 

 

Laita hyvä kiertämään:


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.