Miltä vuosi 2018 on näyttänyt?
Vain kalenteria katsomalla voin uskoa, että taas on vuosi kulunut. Niin hurjaa vauhtia tuntuu aika tällä hetkellä jouksevan. Nyt on hyvä hetki pysähtyä katsomaan taaksepäin ennen kuin jatkaa matkaa uuden vuoden tuomiin haasteisiin.
Juhlimme vuoden vaihdetta vuosi sitten Uudessa-Seelannissa. Olimme reissanneet ympäri uskomattoman kaunista maata matkailupakettiautolla lähes kolmen kuukauden ajan. Ikimuistoinen reissu huipentui jouluaattona kihlaukseen, sekä uutena vuotena vanhempieni vierailuun. Uskon, että Uuteen-Seelantiin tulemme vielä jokin päivä palaamaan.
Uudesta-Seelannista lähdimme pitkälle kotimatkalle Australian kautta, jossa kävimme vielä tervehtimässä ystäväperhettämme. Aloitimme matkamme lähes vuosi sitten Australiasta, joten oli hauska nähdä tuttuja ihmisiä uudelleen ja kertoa vuoden aikana kohtaamistamme seikkailuista.
Australiasta kotimatka jatkui Balille ja lähisaarille sukeltamaan. Kohtasimme siellä kuitenkin ikävällä tavalla ikimuistoisen näyn kun meri oli sadekauden takia täynnä maalta kulkeutunutta roskaa. Nämä roskakuvat päätyivät lopulta myös The Timesiin, Daily Mailiin ja MTV.fi sivustoille. Tämä oli yksi isoimmista herätyksistä meille matkan aikana, joka vaikutti Weekendbeen perustamiseen.
Balin jälkeen matka kohti Suomea jatkui Thaimaan kautta. Olemme molemmat aloittaneet sukellusharrastustamme Thaimaassa vuosia sitten, joten halusimme palata ja nähdä, miten paikat ovat muuttuneet vuosien saatossa. Valitettavasti olimme hyvin pettyneitä siihen, miten liika turismi on muuttanut näitä kohteita ja tuskin tulemme enää palaamaan tänne.
Vuoden matkustamisen jälkeen vietimme maaliskuun Suomessa. Myimme loput huonekalumme, juhlimme Jukan 40-v syntymäpäiviä sekä tapasimme ystäviämme ja perheitämme. Ehdimme käymään myös lapissa laskettelemassa, joten kuukausi oli hyvin hektinen.
Tiesimme jo Suomessa ollessamme, että matkamme jatkuisi kevääksi Espanjaan, osittain Jukan työkeikan perässä. Vietimme Espanjassa lähes kolme kuukautta Mallorcalla, Barcelonassa, Valenciassa sekä Madridissa ennen Suomeen paluuta.
Espanjan ajanjakso oli myös siinä mielessä merkityksellinen, että siellä perustimme Weekendbee-yrityksemme. Tulimme kesäksi Suomeen, mutta täytyy sanoa, että kesä meni yhdessä hujauksessa töiden merkeissä, eikä kesältä löydy montaakaan kuvaa. Ehkä ensi kesänä ehdimme nauttimaan Suomen kesästä hieman enemmän.
Kesällä tiesimme, että matkamme tulisi vielä jatkumaan, sillä mikään ei pidätellyt meitä Suomessa. Lisäksi tiesimme, että yrityksen perustamisen myötä joutuisimme joka tapauksessa matkustamaan erilaisille messuille, joten päädyimme lähtemään näihin kohteisiin oikein ajan kanssa. Jenkeistä löysimme myös todella kivoja talovahtipaikkoja, jotka mahdollistivat meidän pidemmän oleskelun suhteellisen kalliissa maassa.
Syksyn messut olivat Denverissä, Coloradossa, joten lähdimme Jenkkeihin jo lokakuun alussa, jotta ehtisimme kiertämään muutamissa kansallispuistoissa ennen messuja. Kävimmekin seikkailemassa Yosemitessa, Death Valleyssa, Zionissa sekä Brycessa ennen Denveriin menoa.
Syksyn hektisen työrupeaman jälkeen jätimme Jenkit taaksemme ja siirryimme loppuvuodeksi etelämpään. Ensiksi Meksikoon ja sieltä Martiniquelle. Jouluksi siirrymme vielä täältä Martiniquelta lautalla parin saaren päähän Guageloupelle.
Vuosi on ollut varmasti yksi merkityksellisimmistä Weekendbeen perustamisen myötä. Toisaalta se on tuonut hurjasti töitä, mutta samalla myös suuntaa ja yhden kerroksen lisää syvyyttä elämäämme. Jännä nähdä, miltä ensi vuosi tulee näyttämään! Sitä ennen yritämme ottaa hieman rennommin loppuvuoden ja keräillä energiaa uuteen, hektiseen vuoteen.
Rauhallista loppuvuotta kaikille!