VIERAILIJAHAASTATELTAVANA DIGIMARKKINOINNIN AMMATTILAINEN JA VUORIKIIPEILIJÄ ANNI PENTTILÄ- On aika jatkaa vierailuhaastatteluiden sarjaa ja tällä kertaa mukana on huiman inspiroiva tyyppi, digimarkkinoinnin ammattilainen ja vuorikiipeilijä Anni Penttilä.
Kiire ja stressi johtuvat ahneudesta- Joulutauko blogissa venähtikin yllättävän pitkäksi. En silti kokenut huonoa omaatuntoa, sillä kiirettä on pitänyt muutenkin eikä blogi ole prioriteettilistani kärjessä. Tästä sainkin hyvän idean vuoden ensimmäiselle postaukselleni, nimittäin kiire ja stressi.
Miltä vuosi 2018 on näyttänyt?- Vain kalenteria katsomalla voin uskoa, että taas on vuosi kulunut. Niin hurjaa vauhtia tuntuu aika tällä hetkellä jouksevan. Nyt on hyvä hetki pysähtyä katsomaan taaksepäin ennen kuin jatkaa matkaa uuden vuoden tuomiin haasteisiin.
Matkustamisen ja työnteon yhdistäminen onnistuu näillä vinkeillä- Monilla saattaa olla unelmana yhdistää työ ja matkustaminen diginomadien tapaan, mutta ruusuiselta kuulostavassa elämäntavassa on myös kääntöpuolensa. Jaan tässä kirjoituksessa omat vinkkini matkustamisen ja työn yhdistämiseen.
Miten pitäisi sijoittaa kun pörssit laskevat?- Pörssikurssit ovat heilahdelleet viime aikoina suuntaan jos toiseen niin, että heikompia jo hirvittää. Itse en kursseja päivittäin tai aina edes viikkotasolla seuraa. Pystyn nukkumaan yöni hyvin, sillä olen tehnyt kotiläksyni.
Raha- ja sijoitusblogi unelmoijille