Raha- ja sijoitusblogi unelmoijille

UUSIMMAT BLOGIKIRJOITUKSET

Yrityksen perustaminen voi olla myös helppoa

Yrityksen perustaminen voi olla myös helppoa

Oman yrityksen perustamisen ajatellaan olevan hankalaa ja kallista, mutta varsinkin toiminimen perustaminen onnistuu suhteellisen helposti ja kivuttomasti. Perustin oman toiminimeni vuosi sitten keväällä irtisanouduttuani edellisestä työpaikastani, jotta voisin tehdä töitä myös matkamme aikana ja jatkossa myös joustavammin paikkaan tai aikaan katsomatta.

Mikä fiilis kun takana on vuosi matkustamista?

Mikä fiilis kun takana on vuosi matkustamista?

Huh, vähän alkaa jännittämään Suomeen paluu. Olemme matkustaneet kohta kokonaisen vuoden putkeen. Lähdimme matkaan maaliskuun puolivälissä, joten kun lentokoneen pyörät koskettavat jälleen Suomen lumista maata helmikuun 27.päivä, olemme olleet reissussa paria viikkoa vajaa vuoden.

Minun sijoittajatarinani

Minun sijoittajatarinani

Pörssisäätiön kanssa yhteistyössä toteutetussa videossa kerron oman tarinani säästäjänä ja sijoittajana kuvitettuna meidän matkan maisemilla.

Miten tehdä unelmista totta?

Miten tehdä unelmista totta?

Lottovoiton odottaminen laittaa unelmien toteuttamisen itsestä riippumattomaan ajatukseen: ”Jos voitan, irtisanoudun tästä kauheasta työstä ja teen sitä, mitä oikeasti haluan”. Tosiasiassa voit tehdä niin jo nyt kun otat vastuun elämästäsi ja unelmistasi.

Talousvinkkejä taviksille

Talousvinkkejä taviksille

Rahasta puhuttaessa ääripäät saavat eniten näkyvyyttä. Puhutaan niistä sikarikkaista, jotka temmeltävät maailma leikkikenttänään tai köyhistä, usein työttömistä, joita kehotetaan keräämään sieniä ja marjoja hengenpitimikseen. Molemmissa tapauksissa mässäillään hyvillä tai huonoilla asioilla ja unohdetaan usein se isoin porukka, eli meidät tavikset.

Miten keksiä itselleen uusi työ?

Miten keksiä itselleen uusi työ?

Kerroin jo aikaisemmin täällä omasta työhistoriastani ja siitä, miten päädyin irtisanoutumaan hyvästä työstäni ja lähtemään maailmalle reissaamaan. Tarkoituksena ei ollut jäädä (erittäin)varhaiselle eläkkeelle tai jämähtää sukellusoppaaksi kookossaarelle vaan pitää breikki työelämästä ja miettiä uutta suuntaa uralle.

Omat vai yhteiset rahat parisuhteessa?

Omat vai yhteiset rahat parisuhteessa?

Yksi mehukkaimmista parisuhdekeskusteluista saadaan kun aletaan puhua omista ja yhteisistä rahoista. Mikä on omaa ja mikä yhteistä? Olen elämäni aikana ollut kolmessa pitkässä parisuhteessa, josta nykyinen kolmas on toivottavasti myös viimeinen. Jokaisessa parisuhteessa olen myös kokenut erilaisia rahakeskusteluita sekä sopimuksia omista ja yhteisistä rahoista.

Uramuotoilu apuna uuden työn löytämisessä

Uramuotoilu apuna uuden työn löytämisessä

Kun vuosi sitten keväällä irtisanouduin työstäni ei tarkoituksenani ollut aloittaa loppuelämän lomailua tai aikaisia eläkepäiviä. Ei sillä, että nämä vaihtoehdot olisivat edes taloudellisesti mahdollisia. Tarkoituksena ei ollut varsinaisesti edes downsiftata, sillä nautin haasteellisesta työstä, jossa pääsen oppimaan ja kehittymään.

Kannattaako avioehto tehdä?

Kannattaako avioehto tehdä?

Menimme poikaystäväni kanssa jouluna kihloihin ja vaikka hääpäivää ei ole vielä päätetty, on suunnittelu hyvä aloittaa jo nyt. Niin siis minkä suunnittelu? En ole intohimoinen hääihminen, joten itse häiden suunnittelusta en ole kovin innoissani. Sen sijaan olen alkanut ottamaan selvää käytännön asioista kuten avioehdoista ja […]

Miten valita sinulle sopivimmat sijoitusrahastot?

Miten valita sinulle sopivimmat sijoitusrahastot?

Täytyy myöntää, että olen hiukan koukussa säästölaskureihin. Niihin simppeleihin muutaman kohdan testeihin, joissa säästösummaa muuttamalla voit katsoa, paljonko sinulla voisi mahdollisesti olla rahaa 10, 20 tai vaikka 30 vuoden päästä.