Raha- ja sijoitusblogi unelmoijille

Avainsana: Unelmien toteuttaminen

Miten menestystä pitäisi mitata?

Miten menestystä pitäisi mitata?

Uudenlaisen elämäntilanteeni myötä olen päässyt tai joutunut pohtimaan paljon, millaisilla asioilla mittaan menestystä. Uskon, että kaikki havittelevat jollakin tasolla menestystä elämässä, mutta meille kaikille se voi tarkoittaa eri asioita, riippuen omista arvoistamme.

Laita hyvä kiertämään:
Vaurastumiseen tarvitset muutakin kuin palkkatulot

Vaurastumiseen tarvitset muutakin kuin palkkatulot

Haaveiletko rikkaammasta tulevaisuudesta? Siitä, että voisit joskus tulevaisuudessa tehdä juuri niitä asioita, mitä huvittaa ja toteuttaa unelmiasi? Moni meistä haaveilee, mutta tulee harvoin miettineeksi, että tähän tavoitteeseen pääseminen vaatii muutakin kuin konttorilla 9-5 ahkeroimisen.

Laita hyvä kiertämään:
Sijoittamatta jättämisen hinta

Sijoittamatta jättämisen hinta

  Monissa elämäntaito-oppaissa ja vastaavissa kehotetaan elämään niin, ettei tekemättömiä asioita tulisi myöhemmin kaduttua. Ajattelen itse usein samalla lailla kun pohdin, mitä asioita lähtisin edistämään elämässäni. Vaihtaako työpaikkaa, asuntoa tai parisuhdetta, päätöstä voi helpottaa jos osaa kuvitella vuosia eteenpäin.

Laita hyvä kiertämään:
Miten tehdä unelmista totta?

Miten tehdä unelmista totta?

Lottovoiton odottaminen laittaa unelmien toteuttamisen itsestä riippumattomaan ajatukseen: ”Jos voitan, irtisanoudun tästä kauheasta työstä ja teen sitä, mitä oikeasti haluan”. Tosiasiassa voit tehdä niin jo nyt kun otat vastuun elämästäsi ja unelmistasi.

Laita hyvä kiertämään: